Kirjamietteitä

Jos kirjoittaisin kirjan....

Se kirja olisi kriisityöstä, tarkemmin sanottuna depriefingistä eli traumaattisten tapahtumien jälkipunnista.  Ilman koulutusta ei tule hyvää vetäjää.  Mutta vaikka olisi kuinka korkea koulutus, ei se takaa sitä, että tulisi hyväksi vetäjäksi.  Tarvitaan taitoa kohdata erilaisia ihmisiä ja perheitä.  Jo ensikohtaamisella kriisin kohdanneiden kanssa, täytyy osata luoda luottamus ja hyväksyntä, turvallisuudentunne.  Tarvitaan herkkyyttä, mutta myös kylmähermoisuutta kohdata järkyttäviä tapahtumia ja osata ne sitten jättää taakseen. Kykyä luoda vapautunutta ilmapiiriä ja pitää langat käsissään kun paikalla voi olla suurikin joukko ihmisiä.  Perheen, suvun sisällä voi olla tulehtuneita suhteita ja puhumattomia asioita, mitkä tuovat omat jännitteet istuntoihin.  Huomioida, mutta ei patistaa niitä hiljaisia mukanaolijoita, joista osa on ehkä painostettunakin tullut mukaan.  Kaikesta tapahtuneesta huolimatta yritettävä löytää pieniä ilonaiheita, toivoa.  Silloin kun tuntikin elämässä eteenpäin tuntuu raskaalta mennä eteenpäin.  Kun on kyse läheisen kuolemasta, huomaa miten yhteisessä keskustelussa menetetystä henkilöstä piirtyy elävä kuva, mikä on kantava voimavara ja ilo siitä yhteisestä ajasta minkä on saanut yhdessä viettää.  Mikään ei lopullisesti pääty.  

On mielenkiintoista työskennellä erilaisten perheiden kanssa.  Miten jokaisella on oma tapansa tehdä surutyötä.  Ja miten se toisesta voi tuntua vääränlaiselta.

Kohdata erilaisia ammattiryhmiä.  Miten suuri vaikutus esim. esimiehen tuella on siihen miten selvitä vaikeasta traumaattisesta tilanteesta.  Minkalaisia rooleja työntekijät ottavat ryhmässä.Päästä esim. sen roolin yli"Että minä olen ammatti-ihminen ja selviän sen avulla" .  Kyetä tulemaan siihen istuntoon ajatuksella, että siellä kaikki istuvat tasavertaisina.

Näistä ajatuksista voisi syntyä kirja jos siihen vain olisi aikaa.  Erilaisia tapausesimerkkejä ja tietenkin kriisityön historia.  Mahdollisesti haastatteluja miten ennenvanhaan ihmiset selvisivät kun ei ollut jälkipuinteja.  Eivätkä ne toki edelleenkään ole aina välttämättömiä.  Jos on sellaista verkostoa missä voi puhua ja käsitellä tapahtunutta.  Minun kiinnostukseni kriisityöhön kumpuaa sieltä lapsuuden turvallisesta kyläyhteisöstä ja suuresta suvusta mikä loi turvaa ja oppi hyväksymään monenlaisia "erikoisia " ihmisiä.  Siihen kyllä vaikuttivat myös vanhempani, jotka olivat hyvin suvaitsevaisia.  Meillä oli aina kotona ovet auki ihmisten tulla kertomaan huolensa.

 

 

 

 

 

Omenapuun alla

Oulu Express voittaja mallia 2014 Ell Caltwolk

  Maalaukseni suomenhevosesta

  Valkoinen hevonen

Pyöräilyreitiltä kuvattua

 
Kirja-arvostelu:


Jussi Lähde: MESTARIRAVURIT

Jussi Lähde on Hevosurheilulehden päätoimittaja ja kirjailija


Jussi Lähde aloittaa kirjan kuvaamalla ihmisen ja hevosen välistä
tunnesidettä.  Hän luo inhimillisen ja ymmärtävän näkemyksen raviurheilusta niille ihmisille, joilla on raviurheilusta osittain
ennakkoluuloja ja värittyneitä kuvia. 

"Raviurheilussa on kyse kohtaamisesta, hevosen ja ihmisen tasavertaisesta työskentelystä" (Jussi Lähde, Mestariravurit, s. 13)
Lähde kirjoittaa lapsuudestaan hevosten parissa ja elävästi siitä
ajasta kun hevosväki kilpailumatkoilla kokoontui toistensa koteihin keskustelemaan hevosista.  Näkemykseni on, että sieltä Lähde on jo ammentanut tarinankertojan taidon kuunnellessaan pikku-poikana miesten tarinoita. 

Kirjassa on paljon tietoa mm. hevosten jalostuksesta ja kasvatuksesta.  Niille, jotka haaveilevat omasta hevosesta, tuo kirja positiivista ja valaisevaa tietoa myös kimmpaomistuksesta.
Omistajien, valmentajan ja ohjastajan  lisäksi Lähde tuo näkyväksi hoitajan tärkeyden.

Ravien historiasta löytyy mm. presidentti Kekkosen mukanaoleminen raviurheilussa.

Omat lukunsa on menestyneille hevosille.  Lähde harmittelee sitä, että moni hyvä hevonen ei ole mahtunut tähän kirjaan.  "Minä tein valintani tarinoiden pohjalta"(Jussi Lähde, Mestariravurit, s.46)
Suurelle kansalle tutuin hevonen on varmaankin Charme Asserdal, joka kilpaili pitkin eurooppaa ja lensi Yhdysvaltoihinkin. Liikuttava on kuvaus siitä kun Charme haudattiin punaiseen voittoloimeensa käärittynä ennalta sovittuun paikkaan. (Jussi Lähde, Mestariravurit, s. 102).

Oma suosikkini on Andover Hall, joka on siitosoriinakin ollut näkyvällä paikalla ravihevosten jalostuksessa.  Se on siittänyt mm. ihailemani hevosen jo edesmenneen Hallo Pamelan varsan, Pam Halloverin. Pam on vasta 2-vuotias lapsukainen, mutta odotan sitä pian raviradoille.  Toki on muistettava, että hevonen on haavoittuva eläin eikä kaikki mene aina niin kuin suunnitellaan.


Toivon ja uskon, että Jussi Lähteen kirja tuo uusia ja kaivattuja ihmisiä mukaan raviurheilun sykähdyttävään maailmaan.

Lähde: Jussi Lähde Mestariravurit
       Jussi Lähde
       Kustannusosakeyhtiö Paasilinna
       www.paasilinna.fi
       Painopaikka: Bookwell Oy, Juva 2013

Hellästi harjaa silittää
kevyt on ruhosi kaunis
kun siihen enkelit tarttuu.
Talven taivaalla tummalla
silmien kiihkeä katse.
On työ tehty
veräjä aukeaa
laitumet toiset odottaa.
Marita

Nero De Girifalcon muistolle

Ikäviä uutisia Vermon raviradalta...hevonen kuoli maaliintulon jälkeen. 

 

Ylinnä Womanizer eli Nasse Oulun raveissa

 

Keskellä minä ja rakas Chrome Helsingin Vermossa

 

Alimmassa kuvassa:Turkkilaisia kulkukissoja

 

Elämäni tärkeimpiä hevosia:

Hallo Pamela, amerikkalainen lämminveritamma, joka parisen vuotta sitten kuoli varsomiseen.
Onneksi siltä jäi varsa Pam Hallover, jota odottelen kilparadoille. 

Ja tietenkin iki-ihana Womanizer S, Ruotsista Suomeen tullut "harmaa hiirulainen", joka "vanhoilla päivillä" on juossut paljon arvokisavoittoja.  Kuopiossa saimme ihailla sitä kun se juoksi kuninkuusraveissa Kuopion Sorsasalon rataennätyksen. 

Ravit Turun Metsämäessä

Kauniita hevosia oli jälleen Turussa.  Yksi niistä Laurila´s Denethor, jonka ohjasti voittoon
Haukiputaalta lähtöisin oleva Ari Kela.  Onnittelut!

Minulla on kimppahevonen Chrome, 4-vuotias amerikkalainen lämminveritamma, joka asuu Ypäjällä ja opettelee pikkuhiljaa ravuriksi.  Ensimmäisen kosketuksen raviurheiluun sain synnyinkotikunnassani Iissä jääraveissa.  Olin jo melkein unohtanut ne ajat kun  muutama vuosi sitten menin kuninkuusraveihin Ouluun ja hievahtamatta istuin penkissä monta tuntia katsellen noiden upeiden eläinten juoksua. Siitä syttyi kipinä ja kiinnostus oppia tuntemaan maamme parhaat ravihevoset.  Hevosissa on vapaus ja arvaamattomuus, kesytön katse, vaikka se on nöyrä ihmisen palvelija.

Kotonani asustaa neljä maatiaiskissaa...Vanha herra Nuutti(n. 18 v.), arka ikääntyvä Vili, ja pikkupojat Ukko ja Manu. Luen paljon kirjoja.  Suosikkeja on eri elämänvaiheilta.  Murkkuikäisenä luin tätini kirjaa Ahvenanmaan neito jota pitkään etsin käsiini ja löysin vihdoin pari vuotta sitten.  Nyt se tuntui naiivilta, mutta herättí myös hellyttäviä muistoja.  Silloiselle elämänvaiheelle sillä oli varmaankin merkitystä.  Päähenkilön naisenmallia.  Miten vanha mummo katsoo hautajaissaattuetta miehestä, jolle naisen isä oli tyttärensä naittanut.  Mies oli julma ja ajoi kuolemaan myös naisen ainoan rakkauden, nuoren sotilaan.  Ja kuinka tyynesti vanha nainen katsoi saattueen mukana elämänsä helminauhaa tuntematta katkeruutta.  Varhaisen nuoruuden romaani oli Narkissos ja kultasuu, kertomus vanhan taiteilijan opeista nuorelle taiteilijanalulle ja samalla kahden niin erilaisen
ihmisen ystävyydestä.  Ikuinen suosikkini on Frans Eemil Sillanpää.  Ihmisiä suviyössä täytyy lukea aina uudelleen ja uudelleen kesän kynnyksellä.  Luen paljon elämänkertoja ja historiallisia romaaneja. 

Piirrän ja maalaan,askartelen mm. nukkeja ja muita maskotteja.  Kuvaan luontoa lenkkeilyreiteiltäni ja tietenkin kuvaan myös paljon hevosia.
Nämä kaikki harrastukset tuovat kultahippusia elämääni ja arkiseen aherrukseen ja toivon niitä saavan myös lukijani.

Ylimmässä kuvassa hevonen Womanizer Kuopion kuninkuusraveissa.  "Harmaa hiirulainen" juoksi rataennätyksen.
Toisesessa kuvassa Ukko-kissa.  Kun iltaisin sängyssä luen kirjaa, Ukko-kissa asettuu kirjan viereen ja laittaa tassun kirjanlehdelle.  Ukko on hyvin herkkä ja siksi myös aggressiivinen jos sitä käsittelee äkkinäisin liikkein. 
Alimmassa kuvassa turkkilainen vuoristolaishevonen jonka kuvasin viime kesän matkalta ja maalasin kuvasta akvarellin.