Kultahippusia päiviini haen lämminveriravureista, kirjoista, kissoista ja luontokuvista.
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Voi ku oisin päässy ravigaalaan
Joskus ois kiva pukkeutua tuollain vähän hienommin ja kuunnella oikein rentoja ravimiesten juttuja. Palkinnothan aina puhututtaa. Jokaisella on omat suosikkinsa. Vesku Loiri omistajan palkitsemana oli kyllä minunkin mieleen. Vesku tuo tunnettavuutta raviurheiluun ja kun miehellä vielä niin hieno elämänkokemus annettavanaan tarinoihin, joita raviurheilussa riittää. Ari Moilanen oli kommee ilmestys puku yllään ja hänelle olisin suonut vielä muutakin kunniamainintaa kuin Bret Bokon ohjastajana ja taustajoukoissa. Olisiko Womanizer S voinut saada pitkästä ja maineikkaasta urastaan jonkin kunniamaininnan? Ruunalla kun kilpailuoikeus päättyy tänä vuonna. Kaikkia ei voi mahduttaa seremoniapaikoille. Paljon persoonia ja tuhkimotarinoita löytyy raviurheilusta. Toivotaan että niistä edes osa saadaan vielä joskus kirjoihin ja kansin. Jussi Lähdehän sen jo aloitti kirjassaan "Mestariravurit".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
11-vuotias Paavo tuli tulisesti lopun 11,5 vauhtia Sultan Journeyn vielä pyrkiessä voittomatsiin. Beatboxer sai ansaitun voiton, kun viimek...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti