Kirja-arvostelu:


Tuijotin tulehen kauan

Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä
       Juhani Koivisto

Juhani Koivisto ja WSOY 2008

Toivo varttui ankaran uskonnollisessa kodissa ja isä olisikin toivonut hänestä pappia.  Pojan musiikillinen lahjakkuus tuli esille jo lapsuusvuosina.  Toivo läksi Vaasasta Helsinkiin musiikiopistoon opiskelemaan.  Hän oli avioliitossa nuoruudenrakkauden Siljan kanssa.
Pian Toivo alkoi kokea ettei Silja ymmärrä ja pysty tukemaan hänen luovuuttaan.  Toivo kohtaakin kaiken kaipaamansa  Anni Silventoisessa, joka myös opiskelee musiikkia ja myöhemmin esittää
Toivon säveltämiä kappaleita.  "Tuijotin tulehen kauan"," Marjatan laulu "mm. tulevat tekstistä esille.  Kuolema on läsnä Toivon teksteissä ja kirjeissä rakkaalle "Ammille".  Kuolema tuli usein esille heidän puheissaan ja se oli myös Toivon laulujen runovalinnoissa yksi keskeisiä aiheita.  Tunteiden piti olla suuria, niin kuoleman tragedian kuin elämän ja nuoruuden toivon.  (s. 165).  Toivo ja Ammi joutuivat salaamaan suhdetta, koska Toivo oli vielä avioliitossa.  Vanhemmat kuitenkin  aavistivat suhteessa olevan syvempää ja yrittivät kaikin tavoin puuttua siihen jyrkän moralisoivasti.
Seitsemän vuotta Toivon ja Ammin täytyi odottaa, että Silja myöntyi eroon ja he saivat toisensa. 
Sibelius antoi positíivista kannustusta Toivon musiikillisella uralla.  Monille on varmaan tuttu Kuulan häämarssi.  Lapuan marssi , Kesäyö kirkkomaalla olivat paljon esitettäviä kappaleita.  Toivo ja Ammi saivat tyttären Sinikan, josta tuli pianisti. 
Toivo Kuula sai surmansa Viipurin vapautusjuhlassa luodista, joka lävisti hänen päänsä.  Kuolinkamppailua jatkui muutamia päiviä ja kuollessaan Toivo oli vain 34-vuotias.  Alma ei koskaan toipunut miehensä kuolemasta ja hänen aikansa tuli lähteä 57-vuotiaana. 
Alma käveli hitaasti pitkin syksyistä tietä ja lähti nousemaan ylämäkeä.  Siinä hänen voimansa loppuivat ja hän kaatui tielle.  Kesällä  1907 Toivo oli kirjeessään kuvitellut, miten hän "suurten sotien sytyttyä" víhdoin saa Amminsa ikiomakseen ja hän kuljettaa hänet pieneen metsäiseen saareen kauaksi Pohjolan soille, josta ei kukaan heitä löytävä ole.  Nyt tuo ennuste oli toteutunut ja Toivo ja
Alma eivät eroaisi enää koskaan.  (s. 629)
Kirjassa on kauniita luonnonkuvauksia ja paljon vaikuttavia mustavalkoisia kuvia. Kirja kertoo luovan ihmisen joskus niin ääripään tunteista ja luomisen tuskasta.  Ja se on kertomus rakkaudesta mikä eli tuon ajan moraalisessa paineessa, mutta jaksoi aina vain nostaa päänsä antamatta periksi.
Myös maantieteellisesti tulee mukavaa tietoa, miten on ennen kuljettu pitkiä matkoja.  Ja esim. siit miten eteläpohjanmaalla on pidetty paljon konsertti  - ja kuorolaulutapahtumia. 

Marita